Kokkaa blogi!

Blogin kirjoittajaksi voi päätyä tänä päivänä kuka tahansa joko omasta palavasta halustaan tai pakon edessä. Tavallista on se, että blogistiksi ryhdytään kylmiltään ilman reseptiä siitä, miten temppu tehdään. Yksinäistä nyhertämistä?

Aina ei ole pakko tuskailla yksin blogitekstin muovailun kanssa. Vaikka monen asian suhteen todetaankin ”mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa”, syntyy monen kokin blogisopasta usein mausteinen pikaruoka, joka jättää mukavan jälkimaun. Sosiaalinen tekijä -blogissa olemme muutamaan otteeseen kirjoittaneet tekstejä yhdessä, ja tämän kokemuksen perusteella kirjoitin reseptin yhteisblogin kokkaamisesta kasaan. Huomioi, että käytetyt ainekset ovat vaihdelleet sen mukaan, mitä on ollut saatavilla. Testaa ja sovella tarpeen mukaan!

 

Yhteiskirjoitettu blogiteksti

Annoksesta tulee yleensä yksi teksti, hyvällä tuurilla kaksi tai useampia

Arvioitu valmistumisaika: tunnista viikkoihin

Ainekset:

1 Ajatus tai idea

2  Keskustelijaa (useampikin käy, neljällä saa jo jännitystä kokkaukseen)

Innostusta

Joustavuutta

 

1) Jo yksi ajatus tai ilmaan heitetty idea riittää, kun vatkaat sen reippaasti keskustelussa auki yhdessä keskustelukumppanisi kanssa. Tämä onnistuu usein niin, että pohdit jotakin asiaa kaverille puhelimessa, heität sen sosiaalisen median ryhmään tai työpaikan kahvipöytäkeskusteluun. Yhtäkkiä huomaat keskustelun käyvän vilkkaana ja ilmaan heittämäsi ajatus monistuu tai löydätte ratkaisuehdotuksen johonkin pulmaan.

Tässä kohtaa kannattaa käydä mielessään pohdinta siitä olisiko tässä ajatuksessa aihetta blogikirjoitukseksi. Tärkeintä on, että aihe on kiinnostava sinulle ja keskustelukumppanillesi. Todennäköisesti siinä on jotakin, jonka koette tärkeäksi tai siinä on jotakin ärsyttävää, ilahduttavaa tai ihmetyttävää. Jos vastaus blogitekstin mahdollisuudesta on kyllä, siirry reseptin kakkoskohtaan. Jos vastaus taas on ei, jatka keskustelua tai viestittelyä. Voit palata kakkoskohtaan, jos tilanne muuttuu.

2) Ehdotelun aika! Voit vienosti todeta, että tästähän syntyisi mainio blogiteksti vai mitä olet(te) mieltä. Saat todennäköisesti vastaukseksi joko hiljaisuutta tai innostuneen kyllän. Jos kyllä on edes varovainen, kannattaa siihen tarttua. Tässä kohtaa voitte muovailla alustavasti tekstin punaisen langan. Mikä sen keskeisin viesti on? Samalla voitte ideoida, minkälaiseen muotoon viesti puetaan. Älkää pyöritelkö tätä vaihetta liian pitkään, koska idea voi alkaa tällöin muuttua purkaksi. Se venyy, paukkuu mutta ei maistu enää miltään.

3) Nyt koittaa haastavin vaihe: on saatava sanoja paperille. Rimaa ei kannata kuitenkaan nostaa taivaisiin, vaan helpon alun tekstille saa esimerkiksi poimimalla jo keskustelussa esitetyt timanttiset ajatukset blogin pohjaksi. Usein on helpointa, että sovitte kuka kirjoittajista tekee tämän.

Olemme käyttäneet yhteiskirjoittamisessa Google driven pilvipalvelua. Se mahdollistaa samaan aikaan useamman kirjoittajan tekstin muokkaamisen. Suosittelen kokeilemaan samanaikaista kirjoittamista kirjoittajakumppanin kanssa. On hurjaa huomata, kun toinen paloittelee juuri kirjoittamasi lauseen ja muotoilee sen uuteen uskoon. Sosiaalinen tekijä -blogissa tätä on nimitetty piraija-kirjoittamiseksi. Vaikka se aluksi voi herättää tunteita, huomaa sen nopeasti jalostaneen tekstistä paremman. Saman aikaisesti kirjoittaessa huomaa myös, kuinka toisen kirjoittama lause voi herättää kirkkaan ajatuksen, jonka olemassa olosta ei vielä minuutti sitten ollut aavistustakaan.

4) Vähitellen teksti alkaa löytämään muotonsa. Ellei kirjoitus vaadi julkaisua juuri nyt, kannattaa vetää henkeä. Onko tekstissä lukijaa koukuttava alku ja herättelevä otsikko? Virtaako teksti eteenpäin? Tekstiä viimeistellessä on hyvä varmistaa, että tekstiin on onnistuttu löytämään kaikkia kirjoittajia tyydyttävä kompromissi. Yhteiskirjoittaminen on samaan aikaan äärettömän innostavaa ja uutta tuottavaa, mutta se vaatii joustamista ja ratkaisujen löytämistä. Parhaimmillaan tekstin voi antaa hautua yön yli, ja tämän jälkeen voi vielä lisätä mausteita.

 

Huomioi tämä: Joskus ainekset voivat olla tuoreet ja hyvät kuten myös tekijät, mutta tästä huolimatta blogitekstiä ei synny. Ei se mitään, niin käy joskus esimerkiksi ajanpuutteen vuoksi. Onneksi ajatuksen voi usein lämmittää uudelleen ja kokata sen valmiiksi seuraavalla kierroksella.

Blogin yhteiskirjoittamisella voit löytää itsestäsi uudenlaisen kirjoittajan ja palautteen antajan!

 

Niina Pietilä

P.S. Tämä blogiteksti on esiluetettu yhteiskirjoittajalla, totta kai!

 

Kuva: https://pixabay.com/en/bird-feather-spring-paper-parchment-2505305/

 

 

 

 

Mainokset

6 thoughts on “Kokkaa blogi!

Add yours

  1. Yhteiskirjoittaminen on yllättävän hauskaa! Olen tutustunut ja kokeillut sitä ensimmäistä kertaa nyt kirjoittamisen opintojeni yhteydessä. Kiitos hauskasta aloituksesta tähän yhteiseen tehtäväämme.

    Tykkää

  2. En ole koskaan harrastanut yhteiskirjoittamista, mutta useamman kerran sitä mahdollisuutta mielessä pyöritellyt. Blogihan olisi yhteiskirjoittamisen lajina ihan omiaan! Kiitos ideasta!

    Tykkää

  3. Hykerryttävän hauska, tiedollisesti elävä ja maukas kirjoitus. Tällaisesta kokkaamisesta minäkin voisin innostua, vaikka muuten jätän keittiön suosiolla mieheni valtakunnaksi.

    Tykkää

  4. Täällä myös yksi yhteiskirjoittamisen ystävä! Piraija-kirjoittaminen kuulostaa aika raa’alta, mutta joo, taidan ymmärtää pointin. On hienoa ja hurjaa nähdä toisen reaaliaikaisesti paloittelevan omaa lausetta. Itse olen työstänyt tällä tavoin Google Slides -esityksiä ja muita työdokumentteja. Usein loppuvaiheessa kukaan ei enää muista, mikä oli kenenkin idea tai muotoilu alunperin: ”Kun sulla oli siinä viidennellä kalvolla se tosi hyvä kiteytys…” ”Ei kuule kyllä se oli sun.”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: