Ostin viime talvena skinisukset. Myyjä kehui, että tässäpä perinteisen hiihdon harrastajalle oiva väline. Vähän kuulemma täytyy opetella uuden välineen tavoille, mutta sitten kulkisi hyvin. Skin-sukset
Ensi yritelmä ladulla oli surkea. En osannut vaihtaa painoa uudella tavalla, hiihtäminen meni rämpimiseksi. Alamäessä sukset tökkäsivät pahasti, se paino, se paino! Aloin pelätä seuraavaa tökkäämistä. Viidentoista minuutin kuluttua pyysin seuralaistani vaihtamaan kanssani suksia. Olin varma, että hänkin tuomitsisi uuden välineen.
Seuralaiseni kuitenkin oppi uusien suksien toimintamekanismin välittömästi. Kyllähän hän mielikseni myönteli, että painonjakaminen täytyy tosiaan ajatella ihan uusiksi. Kehtasi kuitenkin vakuutella, että oikeassa luistossa sukset ovat ihanat. Minä murjotin ja halusin takaisin suksikauppaan.
Onneksi sisuunnuin seuralaisen ilakoinnista niin, että kokeilin uudestaan. En toki oppinut välinettä toisellakaan kerralla, mutta pääsin jotenkin jyvälle siitä, että uusilla suksilla voi hiihtää.
Bloggaamisessakin kyseessä on periaatteessa vanha ja tuttu asia, mutta välineeseen on tehty hienoisia muutoksia. Toiset ottavat uuden välineen käyttöön nopeasti, oppivat oikeat tavat olla ja kulkea. Suksi alkaa luistaa välittömästi. Toisilla kestää kauemmin. Verkossakin voi tökkiä.
Meitä on monta, jotka laillani vierastavat lähtökohtaisesti kaikkea uutta ja erilaista. Ei siksi, että haluaisimme vastustaa maailman teknologista kehitystä, vaan siksi, että olemme temperamentiltamme matalasti aktiivisia ja matalasti sopeutuvia. Tarvitsemme aikaa ajatella, tarkkailla ja mietiskellä ennen mukaan lähtemistä. Hiihtokertoja pitää olla monta, että uudenlainen luisto löytyy. Toisaalta tarpeeksi pitkän ja rauhallisen prosessin jälkeen uusi saattaa onnistua hyvinkin, ja tulla uudeksi tottumukseksi. Mutta pakottaminen ei kannata. Väkisin tekemiseen eivät auta edes ladulle heitetyt havut.
Oman temperamentin ymmärtäminen helpottaa kirjoittajaopintojen verkkokurssin tuoman ahdistuksen hallintaa. Blogin pitämiseen liittyy monta uutta. On vaikea rajata kohdeyleisöä jos ei ole hajuakaan omasta aiheesta. Asiantuntijuuden määritelmä mietityttää. Miten voi väittää olevansa asiantuntija jos tietää ”kaikesta vähän muttei mistään kunnolla”? Oma rima on korkealla: huonoa en halua tehdä. Ajatus rämpimisestä on vastenmielinen. Silti mielen perukoilla on kutkutus, haave pakkasen punertavista poskista ja suihkeesta suksen alla. Havujen huutelu kuuluu historiaan: skinisukset eivät tarvitse pitovoidetta. Puhtaalla lumella suksilla voi hiihtää 1500 kilometriä ennen kuin pitokarva pitää vaihtaa. Lupaan oppia ennen sitä.
Kirjoittanut Anniina Heinälä, kädet savessa ja polvet ruvella veivaava alakoulun erityisopettaja, joka haaveilee oman blogin perustamisesta, ainakin vähän.
Bloggaa tai blokkaa 
”Opetella uuden välineen tavoille”. Hmmm. Mitäpä jos opettaisikin uuden välineen omille tavoille, mitä se tarkoittaisi blogien maailmassa? Millainen olisi sinun temperamentillesi sopiva blogi? Blogi, joka tarjoaisi aikaa ajatella, tarkkailla ja mietiskellä. Minä mielelläni lukisin sellaista. Se kuulostaa lempeältä syliltä.
TykkääTykkää
Tykkäsin kovasti ilmauksesta ”matalasti aktiivinen ja matalasti sopeutuva”. Taisinpa tunnistaa itseni. Olen luontaisesti ns. myöhäinen omaksuja oli kyse sitten uudesta teknologiasta tai elämästä yleensä. Nuorempana asia nolotti minua, mutta nykyään olen sinut tämän piirteen kanssa.
TykkääTykkää
Komppaan edellistä kommentoijaa. Minäkin pidin ilmauksesta ”matalasti aktiivinen ja matalasti sopeutuva” – ja juuri tuosta kulmasta sinulla on varmasti sanottavaa. Blogisfääri tarvitsee myös hitaasti ladulla eteneviä pohdiskelijoita. Ja nyt kun pohdit blogin aloittamista, niin käyppä lukemassa tänään julkaistu tekstini, jossa pohditaan, miksi blogi ei menesty. Itse olen kirjoittanut blogia nyt pari vuotta. Ei se ole lähtenyt menestymään ja huomaan, että vasta nyt alan oivaltaa, mistä bloggaamisessa on kyse. Tosin en ole varma, että pidänkö tästä klikkausotsikkojen ja SEO-optimoinnin maailmasta.
Joka tapauksessa suosittelen sinua aloittamaan, vauhti kyllä kehittyy ajallaan, kuten varmaan huomasit uusien suksiesi kanssa:)
TykkääTykkää
Hei Anniina! Ihana juttu hiiihtamisestä ja kuvat saivat veden kielelle, tulisipa lunta ja olisipa sukset. Jotenkin hiihtäminen osui blogikirjoittamiseen oivallisesti, molemmissa on jotain samaa meininkiä, hidasta ja nopeaa ja maisemien vaihtumista, eteenpäin menoa ja vauhdin hurmaa tai sitten jurnutetaan välineillä joiden kanssa ei sujukaan. Positiivinen juttu ilahdutti, vaikka tie on pitkä niin aina voi onnistua. Kiitos
tpäivi Majaniemi
TykkääTykkää