Tekstin, kuvan ja äänen seikkailut

Minulla on muutama sekunti aikaa vakuuttaa sinut, jotta pysyt paikalla seitsemän minuutin verran, jonka tekstini lukeminen vie, jos se on ihanteellisen mittainen. Ääk! Älä mene! Tässä kuva.

En tiedä, kertooko kuva enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ainakin kuva vangitsee huomion kirjainten virtaa paremmin (paremmin vangitsisi ihmiskasvot tai kissa, mutta koska kuvan on syytä myös jotenkin vastata tekstin sisältöä, tämä välttäköön).

Tekstin ja kuvan suhde blogeissa vaihtelee. Jotkut nykyblogit ovat oikeastaan kuvakoosteita, joissa on tekstiä vain siteeksi.

Tämä sai minut pohtimaan liikkuvan ja liikkumattoman kuvan, tekstin ja äänen roolia ylipäänsä. Tulevatko vlogit korvaamaan blogit? Seuraa kurkistus blogien ja verkkokirjoittamisen historiaan, esihistoriaan ja tulevaisuuteen.

Haloo?

Viime vuosisadalla kirjoittaminen, varsinkin julkinen kirjoittaminen, oli vakava asia: tiedettä, taidetta tai uutinen. Kirjeetkin aiheuttivat suorituspaineita.

Kaksikymmentä vuotta sitten istuin luentosalissa ja kuulin kirjallisuuden genrestä nimeltä kirjeromaani, jonka kulta-aika oli 1700-luvulla. Se tuntui muinaiselta lajityypiltä juuri tekstimuotoisen vuorovaikutuksen takia. Ajatus, että monipolvista tarinaa, vaikkapa rakkaussekoilua, vietäisiin eteenpäin päähenkilöiden tuottaman tekstin kautta, tuntui oudolta.

Sellaisia asioita varten oli puhelin.

Minun puhelimeni oli lankapuhelin. Hankin siihen puhelinvastaajan siltä varalta jos joku tärkeä tyyppi sattuisi soittamaan kun itse olen yliopistolla tai baarissa.

Ennen kirjoitettiin, nykyään soitetaan, ajattelin. Mutta maailma oli muuttumassa: olin juuri opetellut sähköpostiohjelman käytön (vaikeaa!) ja pian ostaisin ensimmäisen kännykkäni.

Näpytinäp

Tekstiviestin keksijäksi mainitaan usein suomalainen Matti Makkonen. Vaikka käsitys on sittemmin kumottu, ainakin Suomessa näpyttely yleistyi vauhdilla.

Ehkä stereotypia introvertistä kansasta pitää paikkansa, kun niin auliisti tartuimme mahdollisuuteen välttää toisillemme puhuminen. Ennen soitettiin, nyt näpytellään. Ja onhan aika kuvaavaa, että Suomi100-onnittelu lähetettiin kansalaisille nimenomaan tekstiviestin muodossa.

Taviksista kirjoittajia

Blogien historia ulottuu sekin 1990-luvulle, mutta vasta 2000-luvun alussa niistä alkoi tulla isompi ilmiö. Äkkiä tekstiä oli kaikkialla, huoliteltua ja huolimatonta, henkilökohtaista ja poliittista, aiheesta ja aiheen vierestä. Verkossa ei ole portinvartijaa: kuka tahansa voi julkaista. Ennen kirjoitettiin päiväkirjaa itselle, nyt blogia koko maailmalle.

Verkkoon ilmestyi myös palveluja, joita aluksi kutsuttiin “mikroblogipalveluiksi”, mutta jotka pian saivat uuden nimen: sosiaalinen media.

Itse en uskaltautunut bloggaajaksi. Sen sijaan saan kiittää Facebookia hiipuneen kirjoitusharrastukseni elvyttämisestä. Lyhyt muoto, matala kynnys, sopiva julkisuuden aste ja palaute innostivat.

Nyt kirjoitan elämäni ensimmäistä blogikirjoitusta.

Kuvat elävät

Varhainen internet oli pääosin tekstiä ja niin myös alkuaikojen blogit ja alkuaikojen sosiaalinen media. Ihan teknisistäkin syistä: digikamerat olivat harvinaisia ja verkkoyhteydet hitaita.

Mutta vähä vähältä kuvat alkoivat vallata alaa. Eivätkä ne enää pysyneet paikallaan.

YouTube oli alkujaan deittailusivusto, jonne kumppania etsivät ihmiset saivat ladata videon itsestään. Pian perustajat keksivät muuttaa liikeideaa ja tehdä siitä palvelun, jolla voi jakaa mitä tahansa videosisältöä. Muistan ihmetelleeni: miksi kukaan haluaisi jakaa videoita itsestään ja omasta elämästään?

Aika moni halusi ja haluaa. Ennen kirjoitettiin, nyt kuvataan.

Tällä hetkellä YouTube on lapsille ja nuorille isompi juttu kuin televisio. Alakouluikäisille oma kanava on arkipäivää.

Jokainen tyylillään

Kun verkko on sekä kuvaa että tekstiä että ääntä, huomaa selvästi, miten erilaisia ihmiset ovat siinä, mitä tapaa he suosivat kuluttaessaan sisältöjä ja jakaessaan itse. Osin kyse lienee ihan erilaisista tavoista oppia ja prosessoida informaatiota: puhutaan visuaalisista, auditiivisita ja kinesteettisistä oppijoista. Mikä itse olet?

Jos saisit valita, lukisitko saman jutun mieluummin tekstinä vai kuuntelisitko podcastinä tai äänikirjana? Sillä ääni on tehnyt viime vuosina jonkinlaisen paluun. Ennen luettiin, nyt kuunnellaan.

Paitsi että ei välttämättä kuunnella. Vaan moninaisuus tulee entisestään lisääntymään ja ihmiset valitsevat tekstin, kuvan ja äänen välillä kulloisenkin tilanteen ja omisen mieltymystensä mukaan. Itse olen visuaalinen tyyppi, jonka epäauditiivisuus on sillä asteella, etten yleensä tunnista ihmisiä äänen perusteella tai saa saa selvää laulujen sanoista (hyvä kun puheesta). Minulle siis mieluummin blogeja.

Kiitos blogien ja sosiaalisen median, länsimainen tavis kirjoittaa nykyään ehkä enemmän kuin koskaan. Sen lisäksi, että kuvaa enemmän valokuvia ja videoita.

Verkkokirjoittaminen ja fiktio

Miten tämä kirjoittamisen lisääntyminen ja erilaisten tekstien vyöry on vaikuttanut kaunokirjallisuuteen? Ovatko kirjeromaanit ehkä palanneet jossain muodossa? Koska asia vaivasi, tein sen, mitä nykyään tehdään: joukkoistin Facebookissa.

Tässä lista. Rajaa Alsanea: Riadin tytöt, Jennifer Egan: Aika suuri hämäys, Anna-Kaari Hakkarainen: Kristallipalatsi, Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä, Kiti Kokkonen: Terveisin Karo. Sähköpostiromaani, Pauliina Rauhala: Taivaslaulu, Maria Semple: Missä olet Bernadette, Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Jaakko Yli-Juonikas: Jatkosota-extra. Tajusin lukeneeni osan kirjoista itsekin pitäen niitä ihan vain romaaneina.

Kirjoitti Anna Lahelma, media-alan yleisötutkija ja kirjoittamisen opiskelija. Kuva on itse ottamani.

Tämän blogikirjoituksen pituus oli 684 sanaa.

 

Mainokset

2 thoughts on “Tekstin, kuvan ja äänen seikkailut

Add yours

  1. Hei Anna, kiitos kirjoituksesta, se oli hauskaa ja nostalgista, tulipa mieleen monta huvittavaa muistoa omista kokemuksista tietokoneen ja verkon ääressä. Pidin siitä, että linkeistä pääsi eteenpäin ja sai lisätietoa. otsikot vastasivat tekstiin ja kuva oli oivaltava, vaikka alussa hetken mietinkin, että miten niin. Mutta sehän selvisi lukemalla. Ja katsaus oli kattava, ilahdutti, että tapa oppia oli mukana kuviossa, en ollut sitä oikeastaan ajatellutkaan aikaisemmin. Ainoastaan lopussa tipahdin pois kärryiltä: mitä on joukkoistaminen facebookissa? ja Jäin myös miettimään onko Enkelten verta tosiaan kirjeromaani? Mikä ehkä onkin hyvän blogin tarkoitus, tekee mieli palata uudelleen, eli haluaisin lukea lisää kirjoituksiasi. T Päivi Majaniemi

    Tykkää

  2. Kiitos kommenteista!

    Loppu kieltämättä oli hieman irrallinen lisäys, jonka tekstiä luonnostellessani jo nappasin pois mutta sitten ajattelin, että antaa olla vaan.

    Kysymys ”arkisemman” kirjoittamisen (kirjeet, blogit) roolista kaunokirjallisuudessa alkoi vaivata minua, ja joukkoistin – siis kysyin omalla Facebook-seinälläni – enkä sitten malttanut olla julkaisematta listaa, kun kaverit olivat nähneet vaivaa ja vastanneet 😀

    Jos kyseessä olisi oma blogini, tekisin varmaankin erillisen postauksen.

    Mutta mukava kuulla, että kiinnostus heräsi 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: