Pakko uskaltaa

 

Kuva Anastasia Netrebine One/Day, day 15

Bloggausta vastaan haraavalle sankariblokkaajalle tulikin takapakkia

Kun mietityttää niin kovasti se, mitä bloggaa kun bloggaa? Onko se jotain, jolla on yleismaailmallista merkitystä vai kädellisen nisäkkään elämänlaatua mittavasti parantavaa tietotaidon hinkkaamista kuluneen perintöpöydän ääressä vai kertoako aivan tylysti maanantaiaamuisesta avainten metsästyksestä kerrostalokaksion eteisessä itku silmässä.

Vai? Boggaus? Upota suohon? Tai? Entäpä jos?

Mikään näistä mietteistä ei silti blokannut tuottavuutta tehokkaammin kuin oma itsehirtteinen ja sisäänrakennettu rautakankiselkäranka, se josta isoäidin äiti sanoi jo aikoinaan, ettei olisi pitänyt blokata matkaansa ensimmäistäkään komeata lentopalloilijaa, sillä kun on kämmenet kumminkin pystyssä ja sormet vääntyneinä blokkaamisesta, mutta rahat jäävät silti saamatta. Ja lapsilla on kaikilla sama vika – jyrkän blokkaamisen into ja taito – mutta rahan blokkaus ei onnistu keneltäkään.

Ulkoinen pakko on paras kannustin

Sankariblokkaajan elämässä pakko tarkoittaa sitä, että on tehtävä tai itkettävä ja tehtävä, harmaan sävyjä ei tunnusteta. Ja hitaus on pahasta, sitä ei suvaittu kuin ihan satunnaisesti ja silloinkin jyrkän paheksuen. Silti, inertia ja vastavoimien lait ovat väistämättömiä myös luovassa työssä, ja joskus ne vievät vuosiksi negatiivisen liikkeen suuntaan, vaikka itse luulee, ettei mitään liikettä tapahdukaan.

Kunnes sitten kun oikein yrittää, niin huomaa olevansa kaulaansa myöten suopotkupalloa potkimassa pahinta vastustajaansa eli itseään vastaan.  Ja sitten vielä kun huomaa, että blogaaja kirjoitetaankin vain yhdellä geellä, paitsi silloin kun ei kirjoiteta, niin johan alkaa kummasta blokittamaan sormet harallaan pienten sijoiltaan menojenkin uhalla.  Mutta nyt kun pallo kuitenkin on jo suossa, niin ei voi jättää keskenkään.  Ja siinä touhussa näppäimistö saa mystisiä ulottuvuuksia, se muuttuu portaaliksi verkkoon ja bittitaivaaseen

Kuva Anastasia Netrebine One/Day, day 5

Kuolematon teksti – sekö on se mitä pelkään?

Monellakin tavalla kyllä.  Pelkään, että kaikki minkä verkkoon vien, on ikuista. Ja olla ikuisesti huono julkisesti eikä vain oman sielun sisuksissa, sepä vasta onkin jotain mikä pelottaa tosissaan. Ja kaikki kiertyy aina siihen samaan: minkälaisen jäljen haluaa maailmaan jättää? Ja haluaako todella ja jos haluaa niin miksi ihmeessä nimenomaan kirjoittamalla? Onko tekstin ikuisuus ainoa oma tapa ilmaista olemassaoloaan?

Entä sitten kuuluisuus, jos vahingossa käykin niin, että onkin hyvä tai jopa parempi kuin luulikaan ja saakin kiitosta siitä mitä tekee?  Eikös nöyryys ja vaatimattomuus ollutkaan kaiken hyvän alku. Eihän lapsena minkäänlaista kuuluisuutta katsottu hyvällä, ei edes hymytyttöpatsasta saanut koulusta toivoa, sehän nyt vasta jo egoa paisuttaisikin, katsos kuinkas naapurin lapsillekin kävi, olivat olevinaan vaikkei niistä sitten mitään kumminkaan tullut.

Mutta kaiken takana on itseilmaisun tarve

Se oli kait lopultakin se pakko kirjoittaa koko ajan jotain, jota ei sitten voinutkaan kirjoittaa muille, koska saman tien kun ideansa sylkäisi paperille, paperin laidat käpristyivät paheksuvaan kulmienkurttuiluun ja muste alkoi syövyttää sanaansa olemattomiin ennen kuin viimeinen kirjain oli suuhun sattunut. Ja niin se jatkui kunnes tuleva blogaaja päätyi sittenkin ottamaan itsensä vakavasti ja lähti kurssille, ja päätti tutustua verkkoon ja kokeilla onneaan. Mikä ei sitten lopulta enää tuntunutkaan helmasynniltä vaan aika luonnolliselta jatkumolta kaikelle koetulle. Eikä nöyryys ollut koskaan mitään voittoa kotiin tuonut, ei vaikka sitä kuinka olisi yrittänyt, koska ei koskaan ollut osannutkaan oikeasti olla nöyrä.

Kuva Anastasia Netrebine One/Day, day 25

Pakko uskaltaa: bloggaa mitä blogaat

Tässä tarinassa sankariblokkaajan luovutusvoitto bloggaajalle ei siten lopullisessa todellisuudessa ollutkaan niin vaikeaa. Kaikenlaisen turhan kirjoittaminen yhteen asiattomien ja toisiinsa liittymättömien satunnaisten ajatusten kanssa oli kuin olisi ripustellut jääpuikkoja sateen joukkoon poutasäällä. Kirjoita mitä kirjoitat, äläkä mieti suuremmin miksi sitä haluat, koska – yllätys-yllätys, sitähän minäkin juuri haluan tehdä – kirjoittaa.

Ja arvosteluilta välttyy kun luottaa itseensä ja ihan vain varmuuden vuoksi hankkii itselleen hämähäkkisilmälasit eikä lue niiden kanssa muuta kuin käsien väliin kansissa poikittain aukeavia tekstejä.

Blogin kirjoitti Päivi Majaniemi

 

Mainokset

5 thoughts on “Pakko uskaltaa

Add yours

  1. Suopotkupalloa en ole koskaan pelannut, mutta Reiska-MM kisoissa on tullut ihmeteltyä, miten vaikeaksi me yksinkertaisilta näyttävät asiat osaammekaan tehdä. Se miltä asiat näyttävät ja miltä ne todellisuudessa tuntuvat, ovat usein kaksi eri asiaa. Tuo ristiriita jäi voimakkaana mieleeni blogitekstisi luettua. Ja totta, niin minäkin ajattelen, että kaikki mitä verkkoon kirjoittat, jää sinne ikuisiksi ajoiksi. Tai ainakin niin on hyvä mielestäni verkkokirjoittamista lähestyä. Se nostaa rimaa ja samalla sitä toivoo, että mielipiteitään saa (ja pitää) vaihtaa kokemuksen karttuessa.

    Tykkää

  2. Maaritin kommenteihin lisäten. Minusta ’bloggaaja’-sana istuu ihan luontevasti suomen kieleen, ja sitä lienee aika yleisesti käytetäänkin.

    Vaikka verkkoon jääkin muistijälki, on bloggaamisessa se hyvä puoli, että kirjoittaja voi itse hallita sivustoaan ja viilailla tekstejään vielä jälkikäteen. Kirjoittajana on muistettava olla itselleen armollinen. Blogiin aiemmin tuotettu sisältö ei välttämättä vastaa enää sitä, mitä kirjoittaja ajattelee tänä päivänä. Toisaalta verkossa tapahtuva liike on niin massiivista, että pieni kirjoittaja saa kyllä ihan rauhassa huudella omalla tontillaan ilman sen suurempia somekohuja, ellet sitten lähde #metoo-tarinoita jakamaan:)

    Tykkää

  3. Kiitos kommenteista!
    Kurssilta sekä tämän sivun blogeja että niiden kommentteja lukiessa on tullut jo paljon turhia omia ennakkoluuloja ja asenteita karsittua. Ja mainio huomio bloggaajalle, että kirjoitusasun voi tarkistaa kielitoimiston suosituksista, eipäs tullut kirjoittaessa mieleen. Täytyy myös hyväksyä itsensä keskeneräisyys ja muistaa, että virheitä sattuu enemmän tekevälle kuin tekemättömälle, ja uskoa ettei nnakkoon kannata paisutella pelkojaan eikä luulojaan. Hyvä opetus!
    tpäivim

    Tykkää

  4. Suopotkupalloa vai suojonglöörausta..? Näen kirjoittajan seisomassa pallot käsissään pohtimassa, uskaltaako niitä heittää ilmaan ja kuvittelemassa, kuinka monella eri tavalla ne voivat livetä käsistä ja levitä ympäristöön ja osua omaan päähän, ja ketkä kaikki sitä katastrofia sitten ovatkaan todistamassa. Ja kaiken pohtimisen jälkeen ja keskellä pallot ovatkin jo ilmassa ja jotenkin ne siellä kaikista ennakko-odotuksista huolimatta pyörivät ja pysyvät.

    Kiitos Päivi! Tämän tekstin voimalla viimeisiä oppimistehtäviä kasaamaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: